Kasvatustieteelliset perusopinnot on nyt aloitettu. Ensimmäisenä teemana oli Kasvatustiede tieteenalana, jonka aikana pohdin kasvatustieteen luonnetta ja sen keskeisiä tutkimusalueita. Oli mielenkiintoista huomata, että kasvatustieteessä tarkastellaan monipuolisesti opetusta ja oppimista eri ikävaiheissa ja erilaisista näkökulmista. Se on jopa vaikuttanut siihen, että kasvatustieteen sijaan puhutaan kasvatustieteistä, kun aikuiskasvatustiede ja erityispedagogiikka nähdään omina kasvatustieteen aloina. Molemmilla niillä on selkeä tarkastelunäkökulma. Aikuiskasvatustieteessä tutkitaan aikuisten oppimista, opiskelua ja opettamista, kun erityispedagogiikassa keskitytään erityisryhmien oppimiseen ja opettamiseen. Näiden lisäksi yleinen kasvatustiede tarkastelee laajempia alueita kuten koulutuspolitiikkaa ja didaktiikkaa eli opetusta eri oppiaineissa.
Yllättävintä itselleni oli kasvatustieteen vakiintuminen tieteenalana vasta niinkin myöhään kuin 1970-luvulla. Olin aiemmin kuvitellut, että kasvatustieteet on vakiinnuttanut oman paikkansa huomattavasti aiemmin, mutta se oli nähty pitkään ainoastaan käytännöllisenä opettajia kouluttavana koulutusrakenteena, jolla ei ollut itsenäistä tieteenalan statusta. Yhä edelleen uusien tieteenalojen on taisteltava oma paikkansa tieteiden kentällä ja luotava oma selkeä teoreettinen perusta omalle toiminnalleen. Vie oman aikansa ennen kuin vakiintuneet ja perinteiset tieteenalat hyväksyvät uudet tulokkaat.
Teeman tehtävässä tarkastelin Päivi Löfmanin väitöskirjaa sairaanhoitajaopiskelijoiden itseohjautuvuuden kehittymisestä koulutuksen aikana. Kyseessä oli tapaustutkimus, jonka tulosten mukaan itseohjautuvuutta voidaan lisätä ammatillisessa koulutuksessa huomioimalla opiskelijoiden erilaiset oppimistyylit, kannustamalla tekemällä oppimiseen (learning by doing) ja painottamalla itseohjautuvuustaitojen merkitystä työelämässä. Näiden tulosten huomioiminen auttaa hoitotyön koulutusta antavia ammattikorkeakouluja kehittämään opetussuunnitelmiaan ja valitsemaan sopivia pedagogisia ratkaisuja. Itse näen, että itseohjautuvuus on erittäin tärkeä taito koko elämän kestävässä oppimisessa ja oman osaamisen kehittämisessä.
Toisena keskeisenä aihealueena tässä teemassa oli ihmiskäsitykset ja niiden vaikutusten ymmärtäminen opettajan työhön. Oli mielenkiintoista perehtyä tarkemmin kahteen ihmiskäsitykseen, jotka minulla olivat biologinen ihmiskäsitys ja freudilainen ihmiskäsitys. Löysin molemmista käsityksistä useita yhtymäkohtia tämän päivän yhteiskuntaan ja koulumaailmaan, vaikka niitä ei ehkä täysin tiedosteta. Biologinen ihmiskäsitys näkee ihmisen osana luontoa ja lisääntyvä tutkimus tuottaa uutta tietoa ihmisen biokemiasta, aineenvaihdunnasta ja säätelystä, joka tukee tätä käsitystä. Ihmisellä on paljon yhteistä eläinten kanssa, vaikka se myös eroaa merkitsevästi lajina muista eliölajeista. Ihmisen suuremmat aivot suhteessa muuhun kehoon ja laaja hermoverkosto mahdollistavat tietoisuuden, oppimiskyvyn ja sosialisaation ihmiselle, joiden avulla hän on muodostanut kulttuurin. Freudilainen ihmiskäsitys sen sijaan korostaa viettien merkitystä ihmisen toiminnassa ja niiden ohjaamista oikeaan suuntaan. Molemmat käsitykset ovat vieneet yleistä ymmärrystä ihmisestä eteenpäin, vaikka ne eivät itsenäisesti selitä koko ihmisen toimintaa. Freudilainen näkemys lapsesta omana persoonana oli mielestäni merkittävä askel kohti yksilöllisyyden painottamista.
Myöhemmin kävimme ryhmänä kaikkiaan kahdeksan eri käsitystä ja kukin ryhmänjäsen esitti kaksi käsitystä, joihin oli perehtynyt. Yhteisissä keskusteluissa huomasimme, että kaikki käsitykset olivat vielä nähtävissä tänä päivänä tavalla tai toisella yhteiskunnassamme ja koulussa. Esimerkiksi lahjakkuuden periytyminen on iskostunut yllättävän syvälle kansan mieliin. Jos vanhempi itse ei ole menestynyt koulussa, hän ei oleta lapsensakaan menestyvän, vaan voi todeta, että "hyvä lukupää ei ole periytynyt". Olipa ihmiskäsitys mikä hyvänsä, kun opettaja tunnistaa eri ihmiskäsityksiä ja niiden taustalla olevia olettamuksia, hän voi paremmin tunnistaa omia tapojaan toimia ja niiden mahdollisia vaikutuksia oppilaille. Näin opettaja voi muokata omaa toimintaansa ja pedagogiikkaansa vastaamaan paremmin omia käsityksiä ja laajemmin hyödyntää esimerkiksi opetussuunnitelmaa oman toimintansa tukena.
Kaikkiaan mielenkiintoinen teema, jossa olen perehtynyt sekä kasvatustieteiden teoreettiseen perustaan että ihmiskäsitysten vaikutuksiin koulutuksessa ja laajemmin yhteiskunnassa. Koen, että olen saavuttanut hyvin opintojaksolle asetetut tavoitteet ja lisäksi myös omat tavoitteet. Seuraavaksi tarkastelun kohteena on oppiminen eri ikäryhmissä. Siihen valitsin nuoret, joten nuorekkaasti jatkan opintoja eteenpäin.
Yllättävintä itselleni oli kasvatustieteen vakiintuminen tieteenalana vasta niinkin myöhään kuin 1970-luvulla. Olin aiemmin kuvitellut, että kasvatustieteet on vakiinnuttanut oman paikkansa huomattavasti aiemmin, mutta se oli nähty pitkään ainoastaan käytännöllisenä opettajia kouluttavana koulutusrakenteena, jolla ei ollut itsenäistä tieteenalan statusta. Yhä edelleen uusien tieteenalojen on taisteltava oma paikkansa tieteiden kentällä ja luotava oma selkeä teoreettinen perusta omalle toiminnalleen. Vie oman aikansa ennen kuin vakiintuneet ja perinteiset tieteenalat hyväksyvät uudet tulokkaat.
Teeman tehtävässä tarkastelin Päivi Löfmanin väitöskirjaa sairaanhoitajaopiskelijoiden itseohjautuvuuden kehittymisestä koulutuksen aikana. Kyseessä oli tapaustutkimus, jonka tulosten mukaan itseohjautuvuutta voidaan lisätä ammatillisessa koulutuksessa huomioimalla opiskelijoiden erilaiset oppimistyylit, kannustamalla tekemällä oppimiseen (learning by doing) ja painottamalla itseohjautuvuustaitojen merkitystä työelämässä. Näiden tulosten huomioiminen auttaa hoitotyön koulutusta antavia ammattikorkeakouluja kehittämään opetussuunnitelmiaan ja valitsemaan sopivia pedagogisia ratkaisuja. Itse näen, että itseohjautuvuus on erittäin tärkeä taito koko elämän kestävässä oppimisessa ja oman osaamisen kehittämisessä.
Toisena keskeisenä aihealueena tässä teemassa oli ihmiskäsitykset ja niiden vaikutusten ymmärtäminen opettajan työhön. Oli mielenkiintoista perehtyä tarkemmin kahteen ihmiskäsitykseen, jotka minulla olivat biologinen ihmiskäsitys ja freudilainen ihmiskäsitys. Löysin molemmista käsityksistä useita yhtymäkohtia tämän päivän yhteiskuntaan ja koulumaailmaan, vaikka niitä ei ehkä täysin tiedosteta. Biologinen ihmiskäsitys näkee ihmisen osana luontoa ja lisääntyvä tutkimus tuottaa uutta tietoa ihmisen biokemiasta, aineenvaihdunnasta ja säätelystä, joka tukee tätä käsitystä. Ihmisellä on paljon yhteistä eläinten kanssa, vaikka se myös eroaa merkitsevästi lajina muista eliölajeista. Ihmisen suuremmat aivot suhteessa muuhun kehoon ja laaja hermoverkosto mahdollistavat tietoisuuden, oppimiskyvyn ja sosialisaation ihmiselle, joiden avulla hän on muodostanut kulttuurin. Freudilainen ihmiskäsitys sen sijaan korostaa viettien merkitystä ihmisen toiminnassa ja niiden ohjaamista oikeaan suuntaan. Molemmat käsitykset ovat vieneet yleistä ymmärrystä ihmisestä eteenpäin, vaikka ne eivät itsenäisesti selitä koko ihmisen toimintaa. Freudilainen näkemys lapsesta omana persoonana oli mielestäni merkittävä askel kohti yksilöllisyyden painottamista.
Myöhemmin kävimme ryhmänä kaikkiaan kahdeksan eri käsitystä ja kukin ryhmänjäsen esitti kaksi käsitystä, joihin oli perehtynyt. Yhteisissä keskusteluissa huomasimme, että kaikki käsitykset olivat vielä nähtävissä tänä päivänä tavalla tai toisella yhteiskunnassamme ja koulussa. Esimerkiksi lahjakkuuden periytyminen on iskostunut yllättävän syvälle kansan mieliin. Jos vanhempi itse ei ole menestynyt koulussa, hän ei oleta lapsensakaan menestyvän, vaan voi todeta, että "hyvä lukupää ei ole periytynyt". Olipa ihmiskäsitys mikä hyvänsä, kun opettaja tunnistaa eri ihmiskäsityksiä ja niiden taustalla olevia olettamuksia, hän voi paremmin tunnistaa omia tapojaan toimia ja niiden mahdollisia vaikutuksia oppilaille. Näin opettaja voi muokata omaa toimintaansa ja pedagogiikkaansa vastaamaan paremmin omia käsityksiä ja laajemmin hyödyntää esimerkiksi opetussuunnitelmaa oman toimintansa tukena.
Kaikkiaan mielenkiintoinen teema, jossa olen perehtynyt sekä kasvatustieteiden teoreettiseen perustaan että ihmiskäsitysten vaikutuksiin koulutuksessa ja laajemmin yhteiskunnassa. Koen, että olen saavuttanut hyvin opintojaksolle asetetut tavoitteet ja lisäksi myös omat tavoitteet. Seuraavaksi tarkastelun kohteena on oppiminen eri ikäryhmissä. Siihen valitsin nuoret, joten nuorekkaasti jatkan opintoja eteenpäin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti